tiistai 21. tammikuuta 2014

PP esittäytyy

Pillupoliisi (lyhennettynä PP) on huolestuneena seurannut jo vuosia sukupolviemme välistä tietämättömyyden kuilua epätoivon partaalla.
Nyt PP aikoo iskeä kovempaa kuin koskaan: seksistä ja ihmissuhteista vieraantunut sukupolvemme on pelastettava!

Pillupoliisi saattaa olla parikymppinen nuori, kirjoitustaitoinen naishenkilö, jolla on jo jonkin verran kokemusta seksin ja ihmissuhteiden saralta. PP ei kuitenkaan väitä olevansa minkään tason expertti, mutta haluaa silti jakaa tietoa ja mahdollisia kokemuksiaan muillekin sijaiskärsijöille ja vinkkejä metstäville villikissoille. Pillupoliisin blogi tulee käsittelemään puhdasta seksiä ja välillä myös lipsahtamaan pois hyvän maun puolelta. Pillupolisiin aiheet on erotiikan täyteisiä tai sitten suorastaan hellyttävän suloisia ihmissuhdepäivityksiä. Ironia ja sarkasmi ovat Pillupoliisin yhteistyökumppaneita jo useiden vuosien ajalta, joten sujuva yhteistyö jatkunee myös blogin puolella. 

Pillupoliisin aiheet tulevat normaalista elämästä ja halusta sivistää tietämättömiä. Pp bongaa kirjoitusaiheitaan ystättäviensä suista, netin ihmeellisestä maailmasta tai kuuntelemalla salaa keskustelujanne. PP voi ratkaista myös sinun ongelmasi, joten pikaiset yhteydenotot voinet jättää kommenttina tai myöhemmin ilmoittevaan sähköpostiosoitteeseen.

Mehuisaa viikon jatkoa!

Rakkaudella Teidän omanne, 

Pillupoliisi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pillupoliisi kuuntelee mielellään, kerro huolesi: